torstai 7. marraskuuta 2013

Pekoniin käärittyä Mureketta Lisukkeineen


Lapset tilasivat jauhelihamureketta ruoaksi. Ensin suunnittelin tekeväni murekkeen ja lisäksi sienikastike ja paahdetut juureskuutiot, mutta suunnitelma muuttui lennossa. Halusinkin paistettua sipulia ja kastikkeen, joka on maustettu aurinkokuivatulla tomaatilla =P

Pekoniin kääritty mureke


800g naudan jauhelihaa
2 kananmunaa
80g parmesanjuustoa 
1tl merisuolaa
mustapippuria myllystä
 2pkt pekonia


Raasta parmesan -> Kaada kulhoon. Lisää jauheliha, kananmunat ja mausteet juuston sekaan. Sekoita hyvin.
Vuoraa esimerkiksi leipävuoka leivinpaperilla ja sen jälkeen vuoraa se pekonisiivuilla. Painele jauhelihamassa vuokaan ja käännä pekonien päät massan päälle. Paista 200 asteessa n. 30min. 





Kastike


2dl creme fraiche
2rkl philadelphia tuorejuustoa
2dl kuohukermaa
1tl omenaviinietikkaa
1tl japanilaista soijaa
2rkl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna


Laita ainekset kattilaan, sekoita hyvin ja anna kiehua muutaman minuutin




Paistetut Sipulit


5 keltasipulia siivutettuna
2 reilua rkl voita

Paista pannulla niin kauan, että sipulit muuttuvat väriltään ruskeiksi ja läpikuultaviksi.





Paahdetut Kasvikset


Porkkanaa
Palsternakkaa
Bataattia
Paprikajauhetta
Merisuolaa
Rypsiöljyä


Kuori ja paloittele juurekset -> Nakkaa leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle reilusti paprikajauhetta sekä hiven merisuolaa. Lopuksi loraus rypsiöljyä päälle. Hiero mausteet kasviksiin käsin. Paista 175 asteessa noin 45min. Tai kunnes juurekset ovat kypsiä ja pinta saanut kauniin paahtuneen värin.

Ei kommentteja: